✝ Hevonen on kuollut 12.01.2019!

Balancing Fiesta

Nimi Balancing Fiesta "Fiena" Rotu, sukupuoli Suomalainen puoliverinen, tamma
Syntymäaika 25.07.2017, 4-vuotias Väritys Ruunikko
Säkäkorkeus 164cm Rekisterinumero VH17-031-0424
Painotus Esteratsastus Omistaja VRL-14556
Koulutustaso HeA, 140cm Kasvattaja VRL-14527

Luonnekuvaus

"Se on Balancing Fiesta" olin tokaissut, kun varsa oli syntymänsä jälkeen noussut ensimmäistä kertaa tutiseville koivilleen ja löytänyt emänsä maitobaarille. Kaikki tämä oli tapahtunut ilman apua. "Fiena" olin sanonut puoliääneen, kun varsa katsahti meitä kaksijalkaisia päin. Fiena tarkoittaa viroksi itsenäistä, mitä varsa todellakin on. Se oli heti ensiaskeleista lähtien itsenäisempi kuin Beedan edellinen varsa Freda. Fiena on sitä mitä kaipasinkin. Siitä tulee varmasti hyvä estehevonen, siitä olen varma." © VRL-14527

Fiena on rohkea ja itsenäinen tamma, joka ei pahemmin välitä ylimääräisistä taputuksista ja lässyttelyistä. Kaunis samettiturpa on kuitenkin peruskiltti, joten se ei viitsi ajaa yli-innokkaita ponityttöjä pois edes luimistelemalla. Fienan kanssa puuhatessa voikin olla varma siitä, että tamma ei missään nimessä esimerkiksi potkaise reiteen tai saa slaagia ohikulkevasta rekasta. Kaikki rakkaudenosoitukset, kuten halit ja sellaiset, kannattaa joka tapauksessa jättää pois päiväjärjestyksestä, ihan vain hevosen mieliksi.

Hoitotoiminpiteet kannattaa suorittaa nopeasti pois alta, kun Fienasta puhutaan. Ihmisen puolesta tammaa voisi jäädä ihastelemaan, vaikka koko päiväksi, mutta siinä vaiheessa puokki alkaisi jo osoittamaan närkästymisen merkkejä. Fienalle on helppo pukea varusteet, sillä se ei jaksa vääntää vastaan esimerkiksi kuolaimista – fiksuna suomalaisena tamma tietää, että epämukavista asioista pääsee nopeimmin eroon, mikäli vain käyttäytyy nätisti.

Fiena on suhteellisen helppo talutettava. Kesäisin ruohomättäät saattavat houkutella tammaa niin paljon, että pienempi ihmislapsi on siinä tilanteessa helposti nurin, mutta tottunutta hevosihmistä pieni nykäisy suuntaan tai toiseen ei hätkäytä.

Fiena on miellyttävä työstettävä myös ratsailta käsin. Sitä ei kiinnosta ulkopuolella hyppivät möröt, pelkästään satulasta tulevat avut pääsevät porautumaan tamman aivoihin ratsastaessa. Juuri sen vuoksi ruunikko on haluttu ratsu tallilaisten keskuudessa – sen selässä istuessa ei tarvitse tehdä paljoakaan töitä peräänannon eteen. Fiena on kylläkin niin herkkä, että aivan kokemattomia aloittelijoita ei sovi päästää sen selkään. Kaiken lisäksi sitä vauhtiakin löytyy, etenkin maastossa. Tamma on kuitenkin niin herkkäsuinen, että pidätteet menevät kyllä läpi. Sama pätee myös esteitä hypätessä. Fienalla on hyvien askeleen säätämismahdollisuuksien lisäksi kaunis hyppytekniikka, eikä puomeja tule mukaan isommillakaan esteillä. Tammalta löytyykin kapasiteettia aina sinne 140 senttisille radoille asti.

Kisapaikoilla Fiena pysyy aivan yhtä rauhallisena, kuin kotonakin. Tamma on helppo verryteltävä, sillä vaikka kaksijalkaista jännittäisi, Fienan ratsastettavuus ei muutu, ja kaikki kikat toimivat yhtälailla kuin kotikentällä. © SV

Sukuselvitys

i. Coeur de Lion
fwb, rn, 164cm
ii. Chaud de L'ours iii. Model Biscuit
iie. Kochanie
ie. Finnish Happiness FIN iei. Coup de Main
iee. Dumny Jasny
e. Beau de Brass
fwb, rn, 163cm
ei. Bras de Fel eii. Tennessee Tuexo
eie. Number 007
ee. Candy of Meunishof eei. Warrior of the Stars
eee. Caliente II

Jälkeläiset

00.00.0000 - o./t. Varsan nimi - Toinen vanhempi
00.00.0000 - o./t. Varsan nimi - Toinen vanhempi

Kilpailukalenteri

PKK-näyttelyt
00.00.0000 - PKK - Paikka - Luokka - tuom. - tulos
00.00.0000 - PKK - Paikka - Luokka - tuom. - tulos
00.00.0000 - PKK - Paikka - Luokka - tuom. - tulos
00.00.0000 - PKK - Paikka - Luokka - tuom. - tulos
00.00.0000 - PKK - Paikka - Luokka - tuom. - tulos
00.00.0000 - PKK - Paikka - Luokka - tuom. - tulos
00.00.0000 - PKK - Paikka - Luokka - tuom. - tulos
00.00.0000 - PKK - Paikka - Luokka - tuom. - tulos
ERJ-sijoitukset (0)
00.00.0000 - ERJ - Paikka - Luokka - 0/00
00.00.0000 - ERJ - Paikka - Luokka - 0/00
00.00.0000 - ERJ - Paikka - Luokka - 0/00
00.00.0000 - ERJ - Paikka - Luokka - 0/00
00.00.0000 - ERJ - Paikka - Luokka - 0/00
00.00.0000 - ERJ - Paikka - Luokka - 0/00
00.00.0000 - ERJ - Paikka - Luokka - 0/00
00.00.0000 - ERJ - Paikka - Luokka - 0/00

Päiväkirja

05.01.2018 - Koulutettavaksi Saksaan, kirjoittanut Vilja - 283 sanaa

Mielialan on hieman haikea, koska tänään on päivä, jolloin rakas ruunikkoni lähtisi valmentajani luokse Saksaan ratsukoulutettavaksi, koska omat taitoni eikä oikeastaan halutkaan riittäisi tamman ratsukouluttamiseen. Tämä päivä oli sovittu jo useampi kuukausi sitten, mutta silloin aika oli tuntunut hyvin pitkältä, mutta yllättävän nopeasti tuo aika oli kuitenkin kulunut.

Pakkaan viimeisiä varusteita ja tärkeitä tavaroita pahvilaatikoihin, jolloin konkretisoituu se, etten tulisi näkemään rakkaintani pitkään aikaan, koska itse en pystyisi tamman mukaan lähtemään eikä minulla olisi kamalasti ylimääräistä rahaa matkustaa katsomaan Fienaa kovin usein, mutta toivottavasti edes muutaman kerran. Kannan viimeisen Fienan nimellä varustetun pahvilaatikon tallin ovelle, jotta tavarat olisivat helpompi ja nopeampi kantaa valmentajani hevosrekkaan. Sen jälkeen suuntaan tammani karsinalle, josta tuo kurkkii uteliaana puuhiani.

Nappaan Fienan mukaani karsinasta, koska aikomukseni oli vielä antaa tamman hieman riehua, ennen kuin valmentajani saapuisi hakemaan tuota. Fiena selvästi nauttii päästessään irti kentälle, koska tamman lempipuuhaa oli päästä riehumaan kentälle ja purkamaan ylimääräistä energiaa. Fiena ei kuitenkaan ehdi juosta kovin kauaa, kun valmentajani rekka kurvaa hieman ajoissa tallipihaan. Valmentajani nähdessäni otan ruunikkoni kiinni ja talutan sen rekan luokse, jossa valmentajani valmistelee rekkaa, jotta sinne mahtuisi Fiena ja sen tavarat, koska valmentajallani on mukanaan myös omia hevosia. Lastaan ruunkon tamman muiden hevosten kanssa rekkaan samalla, kun valmentajani hakee Fienan tavarat tallin ovelta ja pakkaa ne kyytiin. Taputan Fienaa kaulalle ja vaihdan valmentajani kanssa muutaman sanan tulevasta samalla, kun suljemme rekan ovia.

Valmentajani hyppää kuskin paikalle ja käynnistää rekan, jolloin rekasta kuuluu selkeästi, kuinka Fiena hirnuu perääni. Pian rekka katoaa näkyvistä, jolloin poskelleni vierähtää muutama kyynel, koska en ole ollut Fienasta muutamaa päivää lukuunottamatta erossa siitä, kun se minun omistukseeni tuli.

18.11.2017 - Muuttopäivän iltana, kirjoittanut Vilja - 228 sanaa

Fienan oli tänään aamulla muuttanut uuteen kotitalliin Kaajapurojen maalaistallille, jonne tamma oli selvästi heti kotiutunut, koska tallin ympäristö on paljon rauhallisempi, kuin aikaisempi paikka, missä olimme väliaikaisesti majoittuneet, koska talli oli lähempänä silloista kotiani, mutta nyt olin muuttanut uuteen kaupunkiin ja tottakai mukaani oli lähtenyt uusi 2-vuotias tammani. Kuulemma nuorikko oli kovasti yrittänyt heti tarhaan päästyään tehdä tuttavuutta tarhanaapureiden kanssa ja vaikuttanut viihtyvän muutenkin hyvin.

Olin tullut vielä illalla katsomaan miten tammani voi. Nuori ruunikko tamma mulkoilee karsinansa perältä minua hieman epäluuloisen oloisena, mutta kuitenkin pohjimmiltaan katseesta paistaa lempeys ja tyytyväisyys. Kuiskaan karsinan ovelta Fienan nimen, jolloin tamma kääntyy korvat hörössä luokseni ja yrittää venyttää kaulaansa mahdollisimman pitkäksi, jotta pystyisi tarkistamaan taskuni mahdollisten herkkupalojen varalta, mutta niitä ei taskuissani tällä kertaa ole. Rapsutan ruunikkoa tuon korvan takaa, josta tamma näyttää selvästi pitävän alahuulen tipahtaessa löysäksi ja silmien painuessa melkein kiinni. Kasvoilleni nousee väistämättä varmaan onnellisin hymy mitä pitkään aikaan on nähty, koska minusta tuntuu, että nimen kirjoittaminen Fienan papereihin ja Kaajapurojen maalaistallille muutto oli tämän hetkisen elämäni parhaita päätöksiä.

Fienan olemus on selkeästi rennompi ja tyytyväisempi, kuin aikaisemmalla kotitallilla ja uskon sen johtuvan siitä, että uusi rauhallisempi ja pienempi talli on parempi ympäristö nuorelle tammalle kasvaa ja kehittyä ilman turhaa stressiä, jota tammalle oli aiheutunut isommasta tallista, suuremmasta määrästä hevosia ja kokoajan käyvästä ihmisvilinästä, koska tallilla oli järjestetty usampi tunti päivässä, jolloin ihmisiä oli tullut ja mennyt kokoajan.

Virtuaalihevonen
Tausta © Subtle Patterns, tekstit © VRL-14556, ellei toisin mainita